Kesäistä kasvivärjäystä Lupiinilla

Kesällä innostuin kokeilemaan langanvärjäystä kasveilla. Ensiksi testiin pääsi Lupiini.

Heleän vihreät Lupiinilangat
Otin 10 litran emalisen kattilan ja täytin sen pieniksi pilkotuilla Lupiinilla. Käytin sekä kukinnot että varret.
Raaka-aine

Langat vyyhdeiksi
Käytin joka kerta Värjäyksessä valkoista tai luonnonvalkoista 7 Veljestä lankaa.

150 g 7 veljestä kerän laitoin vähintään kahdeksi vyyhdeksi

Jotta vyyhtejä pystyy käsittelemään on ne sidottava. Sidontalangat eivät saa olla liian tiukkoja etteivät ne häiritse langan värjääntymistä.
Yhteen kattilalliseen laitoin 300 g lankaa. Jälkivärjäyksellä sain vielä 150 g.

Kaunis kattilallinen Lupiineja
Soppa näytti tosi kauniilta. Kattilaan laitoin niin paljon vettä kuin sain siihen sopimaan. 

Hiukan jo lämmössä pehmenneet Lupiinit
Keitosta keitellään noin tunti (ei kiehuteta). Sopasta lähti melkoisen voimakas tuoksu, joten totesin, että parasta olisi keittää keitosta ulkona. 

Lupiinisoppa. - Ei syötäväksi 

Kun soppa oli hautunut tunnin verran, siivilöin kasvinosat pois. Sitten liuotin pieneen määrään värilientä 10 g alunaa (saa ostaa apteekista tiskiltä pyytämällä) / 100 g värjättävää lankaa. Sekoitin tämän osan takaisin koko liemeen. Sitten lisäsin langat,  jotka olin laittanut vyyhdeiksi.

Värjäyksen eri vaiheissa väri näyttää erilaiselta. Tässä vielä harmaata...
Sopan annoin hautua (ei kiehua) jälleen noin tunnin verran.

Värjääntyneet langat huutelin ensin lämpimällä vedellä ja sitten asteittain viilensin huuhteluvettä. Tämä siksi,  ettei lanka huovu.  7 Veljestä lanka kesti keittämisen ja värjäyksen erittäin hyvin ilman huopumista. 100 % villan kanssa pitäisi olla paljon varovaisempi. 

Viimeiseen kirkkaaseen huuhteluveteen lisäsin tilkan etikkaa. Sen pitäisi kirkastaa väriä ja ehkäpä auttaa vielä värin kestossa. 

Värjättyjä lankoja kuivailin vyyhdeillä kunnes vyyhdit olivat täysin kuivat. Siihen meni muutama päivä. Lopuksi kerin langat kerille.  

Tykkäsin puuhasta kovasti.

Lopputulos : vihreää!
Sen verran vielä, että lisäsin värjäyksessä jäljelle jääneeseen väriliemeen alunaa ja yhden 7 Veikka kerän vyyhteinä likoamaan yön yli. Jälkiväri oli vaaleampi  mutta ehdottomasti kannatti ottaa talteen.

Kommentit

Suositut tekstit